Y o u're a man with a bloody knife like everyone else out there, so stop putting on airs

Olen huomannut yhä useammin haaveilevani uudesta kodista. Isommasta, jossa olisi ikkunoita joka suuntaan. Rakastan nykyistäni ja viihdyn tässä paremmin kuin olisin koskaan edes osannut kuvitella. Mulla on täydellinen iso ikkuna ja ihanan mökkimäinen keittiö. Enkä mä rehellisesti yksin asuessani tarvitsisikaan yhtään isompaa, mutta kun..

..olen hamstraaja. Tällä hetkellä mun sielu ja pää ja koko ruumis huutaa uusia huonekaluja. Näiden vanhojen lisäksi. En todellakaan aio ikinä luopua yhdestäkään jo omistamastani. Pahaa tekee jo sekin että mulla on kaksi ihanaa sohvapöytää, joista toisen jouduin sysäämään varastoon turvaan odottelemaan jotakin parempaa hetkeä (sitä esim. kun mulla on kaksi olohuonetta tai takkahuone tai ikioma kirjasto jossain kartanossa keskellä skotlannin nummia. Tai ihan vaan rakkaan kotimaani syrjäisellä metsän laidalla).

Nyt mulla on erittäin paha pakkomielle vitriinikaappiin korkeilla jaloilla. Joltain kauan sitten menneeltä vuosikymmeneltä. Jos sellainen löytyy joskus, niin lupaan, että ainakin noista jesarilla kasatuista kirjahyllyistä voin luopua. Ne ei ole mitään spesiaalia kuitenkaan. Paitsi kirjojen ja muun tarpeellisen kannalta (kuten vaikka öljylampun..).

Vannoin kuitenkin joskus, että tästä muutan vasta sitten kun tila käy vähiin ja lapset siintävät vain pienen tulevaisuuden päässä. Siinä pysyn, ja itkien tulen joskus tämän luovuttamaan jollekkin toiselle.

Rakas koti.

I learned to stay in the shadows. To protect such a heart as this you gave me

Olen jäänyt koukkuun Penny Dreadfuliin. Olen vankina omassa inspiraatiossani. Haluaisin vajota patjan sisään keskelle kirjoja. Toivoisin voivani kävellä hautausmaan rauhassa.

En ole koskaan aiemmin oikein tuntenut koti-ikävää, jota nyt tunnen.
Odotan uuden vuoden tuntua ja toivon sen sysäävän itseäni eteenpäin. Elämässä ja ihan vaan perinteisessä kodinhoidossa. Kunpa seuraava vuosi olisi vihdoin se, kun ihminen lopettaisi sen turhan jahkailun. Kunpa saisin ruumiini ylös sieltä mutaisesta kuopasta, jossa se on ajelehtinut, vaikkakin silti sen syrjään kiinni takertuneena.

Kunpa. Niinpä niin. Samaa ininää se on ollut jo varmaan viimeiset kymmenen vuotta.
Ehkä elämän voi jaksottaa (noin) kymmenen vuoden sykleissä purkkiin.  Ehkä suljen ylihuomenna tämän hetkisen purkin kannen ja kaivan uuden puhtaaksi pestyn kaapista esiin. Työnnän edellisen uuden tilalle kaapin perälle ja suljen oven kiinni perässäni.

Ehkä jotain vielä tapahtuu.

You don't have to pretend. I'm like a fever you can't shake

T U E S DAY       DEPRESSION.

Onko kenelläkään muulla ongelmia tiettyjen viikonpäivien kanssa? Sellaisia joka kerta toistuvia. Joka saatanan viikko. Aina samanlaisia.

Maanantai menee joka kerta unessa. Jossakin todellisuuden ulkopuolella. Koko ruumis on ihan väsynyt ja ainoa ajatus pään sisällä on kotiin pääseminen ja peittoon hukuttautuminen.

Tiistaisin oon yksinkertaisesti vaan aivan vitun huonolla tuulella. Ei mitään muuta sen kummempaa.

Keskiviikon fiiliksiä en kykene muistamaan, joten olettaisin, että se on jollakin tavalla poikkeava päivä. Silloin voi siis tapahtua ihan mitä vain. Aina tiistain vitutuksesta maanantain unimaailmaan.

Torstai on tunnetusti toivoa täynnä. Silloinkin olen pahalla tuulella, mutta poikkeuksena inspiraation tulva mielen syövereissä. Torstaisin mä yleensä toteutan itseäni. Otan teurasveret kaapista ja palvon saatanaa vaikka olenkin kristitty jne.

Perjantai on kaikkein heikoin päivä mun elämässä. Samoin lauantai. Ne ovat yksinkertaisesti hirveitä päiviä. Tekisi mieli vain olla yksin kotona ja leikkiä jotain. Tehdä ruokaa ja luulla olevansa aikuinen. Mutta voi luoja kun koittaa se ilta. Viikonloppuilta. Iskee ahdistus ja yksinäisyys ja tylsyys ja levottomuus ja kaikilla on niin kivaa miksei mulla voi olla kivaa yöpuku päällä villasukat jalassa tiskiharja kädessä ja moppi toisessa täällä peiton alla miks ei. No varmaan siks ei että sun jokainen muukin päivä menee samalla kaavalla tyhmä.

Viikonloppuisin on vaan niin erilainen fiilis. Ja siks mä olisin mielelläni töissä (tai akku tyhjänä latauksen ulottumattomissa) vaikka kaikki viikonloput jolloin en ole matkalla johonkin muualle. Se on tän asuinpaikan vika. Olen tiennyt sen aina ja tiedän sen vieläkin.

Entä miten se sunnuntai? Sunnuntai on paras. Mä rakastan sitä. Kuka muka ei rakastaisi. Silloin on maailman parhain ilmapiiri ja mielentila. Paitsi silloin kun pitää lähteä yövuoroon. Silloin sunnuntai saa itkuiset kasvot ja tiistain tuplaten päällensä.

Niin että hyvää tiistaita.

Although, you know, fun fact: mice don't actually like cheese

Mitä kaikkea ihminen voi muka saada vuoden aikana aikaan? Mun mielestä ei yhtään mitään. Mä en ainakaan saa. Tämä tammikuu nyt on mennyt enemmän tai vähemmän humalassa ja nukkuessa, mutta jos helmikuusta aloittaisi vasta kunnolla sen uuden vuoden? Luulen, että teen juurikin niin.

Itseasiassa voidaan sopia että se vuosi alkoi Dublinista, jossa olin noin viikko sitten. Dublin oli ihana. Aivan kuin Lontoo, mutta ei kuitenkaan. Fyysisesti aivan täysin, mutta henkisellä tasolla sanoisin että rakastan irlantilaisia. Rakastuin myös Francis Baconin studion sekasortoon. Eniten ehkä kuitenkin Dublinin pubikulttuuriin. Kaupungin helppous oli myös aika kiva. Kivoja olivat tosin myös muutamat ihmiset siellä mun matkani varrella. Se oli itseasiassa oikein hyvä aloitus tälle vuodelle.

Tänä vuonna aion myös lukea paljon kirjoja ja kirjoittaa omia. Aion myöskin maalata taulun, koska mun isä ei suostu sitä mulle tekemään. Toisaalta ymmärrän täysin. Muakin ärsyttää, jos joku yrittää määräillä tarkasti että mitä mun pitäisi tehdä. Mä otan kuvia nyt tästä omasta naamasta pelkästään, kiitos vain vinkistä, mutta ei tällä kertaa. Eikä ehkä muillakaan kerroilla. Maalaan siis kuolleet lintuni aivan itse.

Jossain vaiheessa viime vuotta mua myös vähän ahdisti mun tavaroiden määrä. Eipä ahdista enää. Siispä lupaan, että tänä vuonna aion hankkia ainakin tuplasti lisää romua noiden jo olemassa olevien rinnalle! Haluan ainakin vanhan kirjoituskoneen ja radion ja kuolleita eläimiä. Haluan myös lentolippuja ja poikaystävän.

Haluan takaisin kotiin. Ja pohjanmaalle. Ja syödä mun pikkuveljen kanssa sipsejä olkkarin sohvalla ja oman henkilökohtaisen avustajan kodin siisteydestä huolehtimiseen. Haluan että joku muu tulee leikkaamaan tuon kanin kynnet. Haluaisin että en olisi niin saatanan laiska.

Onneksi mun haluamiset on asioita, joihin ei vaadita sugardaddya tai voittoa ässäarvasta. Niihin vaaditaan tuon viimeisen kohdan kumoaminen ja itseään niskasta kiinni ottaminen. Peace and love yms moikka.

HARHAUTUNUT MIELIKUVA

"Aamu näytti siltä kuin sitä olisi katsottu tummien aurinkolasien lävitse. Ilma tuntui lepäävän, ja keräävän voimia tulevaa päivää varten. Se väreili jokaisella askelmalla hiljaa, ja niiden välissä se nukahti hetkeksi luoden kauniin tyyneyden kävelevän ruumiin ympärille. Askelten äänet vaipuivat hiljaisuuteen.

Savukiehkurat kehystivät kasvot. Ne leijailivat omiin ajatuksiinsa vaipuneina pientä kehää, ja peittivät näkyvyyden. Silmät savun seassa yrittivät saada näköyhteyttä vastapäiseen rakennukseen, mutta turhaan. Holkilla varustettu tupakka nousi yhä uudelleen ja uudelleen haaleanpunaisille huulille, ja sitä pitävät sormet värisivät hieman. Kaikkialla oli tyyntä, sekä rauhallista.

"Tom, mitä sinä teet?"
"Mmh.."
"Tom?"
"Yritän keksiä loputtoman elämän."

Tomiksi kutsuttu poika laskeutui istumaan tummalle kivelle, jota peitti hyvin harva sammal. Hän irroitti holkin, ja tumppasi tupakan vieressään makaavalle asfaltille, jota oli hetki sitten kävellyt. Hahmo hänen vieressään pystähtyi, nosti kädet silmiensä suojaksi, ja puhui jälleen Tomille.

"Mitä sinä loputtomalla elämällä?"

Tom istui hetken hiljaa. Hän sulki silmänsä kirkkaalta auringonpaisteelta, ja laski kätensä varovasti polvellensa.

"Elän ikuisesti, hallitsen. Olen hyvä, olen paha, mitä väliä sillä on? Minä olen valtias, määrään, kitken saastaiset, tapan, höylään, ja katoan salaiseen unelmaani. Kukaan ei saa minua kiinni, ei kukaan. Olen pysäyttämätön, vahvistan omat unelmani. Minua aletaan kutsua uudeksi messiaaksi, ja se minä todella tulen olemaan. Ihmiset pelkäävät, ja voi luoja, että pelkäävätkin."

Tom kuuli naurua, ja hän kääntyi silmät tyhjinä katsomaan sen lähdettä. Aurinko loi kultaisen kehän maailman ympärille nousten hiljaa ylemmäs maan pinnalta, kohti taivasta.

"Sinä olet huvittava."

Mustat hiukset hulmusivat ilman tuulta, kapeat huulet vääntyivät ivalliseen hymyyn, ja pitkät sormet koukistuivat vasten kämmentä. Tom nousi seisomaan kiveltä, hän kaivoi taskustaan uuden savukkeen, ja sytytti sen nopeasti yhdellä käden heilautuksella. Poika tuijotti verestävin silmin seuralaistaan, ja naurahtaen väkinäisesti, hän käveli pois."

YOU CAN TURN IT OFF, LIKE A BUTTON YOU CAN PRESS

Mä haluaisin nyt yksinkertaisesti vain kuolla. Edes täksi yöksi.

En ole varmaan ennen valittanutkaan, että vihaan yövuoroja enemmän jopa kuin aamuvuoroa alle kahden tunnin yöunilla. Vihaan näitä märkiä syysmyrskyjä kun tuulee niin että ihmiset sen mukana kaatuu ja eteensä ei näe. Hiukset on koko ajan naamalla ja mä söisin mieluummin jotain muuta kuin omaa tukkaani. Vihaan sitä että ulkona paistaa aurinko ja muut aloittavat päivänsä kun itselle ainoa vaihtoehto on mennä nukkumaan. Ja nukkua kokonaan myöskin sen ohi. En tykkää elää öisin.

Vihaan myöskin sitä kun vapaat pyykkivuorot eivät mene yksiin työvuorojen kanssa. Silloin ainoa vaihtoehto on elää kaksi viikkoa ilman yhtäkään puhdasta sukkaparia, enkä mä halua pukeutua helmoihin töissä.

Sekin on ärsyttävää etten osaa vielä valmistaa ruokaa tässä kämpässä, joten olen elänyt melkein kolme viikkoa ruokavalio ihan retuperällä. Ihan kuin olisi vieraassa keittiössä, josta puuttu kaikki asiat, joita tarvitset lämmittäessäsi paistinpannua. Positiivista on se, että se paistinpannu kuitenkin löysi tiensä mukaani.

Onneksi kohta on viikonloppu ja pääsen taas pakoon tätä mielen mustaksi vetävää helsinkiä. Ensi viikolla voi taas aloittaa alusta. Niinkuin aina ennenkin.

BAD DREAM? Do you know how easy it was to get in your head just now?

Tällä hetkellä musta tuntuu kuin eläisin jollakin tuuliajolla keskellä (sänkyä) itse luomaani merta. Viimeiset päivät ovat menneet vähän sumussa ja pitkästä aikaa voisi sanoa, että se sumussa ajeleminenkin on mennyt vähän huonommin. Mulla on ihan järkyttävä tarve olla koko ajan jossain muualla kuin täällä missä olen. Vaikkakin se kaikki tapahtuu lähinnä ajatuksissa. Musta tuntuu kuin olisin metro, joka on koko ajan vain kääntöraiteella.

Ehkä se on ihan sallittua, että aina ei mene kaikki asiat ihan perinteisellä kaavalla hyvin. Joskus on pakko antaa purjeiden laskeutua ja yrittää kuunnella sitä, mitä se sisin yrittää itselle sanoa. Olen tehnyt pesän itselleni sängyn nurkkaan ja juuri tällä hetkellä se on ihan hyvä näin.

Nauttikaa sunnuntaista ihmiset. Sunnuntai on viikon paras päivä.

Tell me: when was the last time you had something stronger than a squirrel?

Kun tämä tulee ulos, olen matkalla Edinburghin poltergeistien luokse. Mutta vain, jos kaikki on mennyt hyvin. Aion viettää kaksi yötä liikkuvassa hotellissa, joka maksoi sen kolme puntaa yhdeltä yöltä. Väittäisin että parempia diilejä saa melkein hakea.

Tämä on myös se hetki, kun syksy alkaa virallisesti. Aloitan sen toisesta maasta. Ja palattuani takaisin, on muutamista pienistä ja vähän suuristakin muutoksista selvittävä. Siis ennen kuin voi jatkaa taas rauhallista eloa kynttilänvalossa tyhjissä huoneissa. Ihan kuin mä niitä kynttilöitä saisin sitä muutamaa kertaa vuodessa enempää poltettua, mutta ehkä tämä vuosi on poikkeus siihenkin? Ehkä tämä syksy on.

Mun torstai tulee ainakin olemaan aivan mahtava.

Hey lover come and be my alibi, I'm gonna burn down the house tonight

"Mä suosin syksyä, ja se mua. Mä pidän hiljalleen tihkuttavasta, yöllisestä, vesisateesta, ja sen mukana kävelemisestä. Mä rakastan kaupunkia vaan, kun se on sateinen ja pimeä. Mä tajusin myös olevani eilen ihan älyttömän onnellinen, ja kaukaa kuului pianon soittoa." - 2008.

Mun fiilikset on aikalailla samat kuin tuolloin kolme vuotta sitten. Ainoa vaan että onnellisuuden paljoutta en pysty edes kuvailemaan ja pianonkin soiton voin kuulla läheltä. Vuodet tässä välissä tosin olivat pohjatonta syöksyä kohti elämää, jota en halunnut tuntea, koskea tai kuulla. En olla tietoinen siitä. Olin varma ettei nouseminen enää onnistuisi (ei se onnistukkaan, aamuisin..) ja että kokisin saman kohtalon kuin vesipisarat päätyessään sadevesikaivoon, ilman, että pääsisin ikinä pois sieltä. 

Onneksi ihminen osaa olla pahasti väärässä. -2011

Eksyn joskus vanhoihin teksteihin blogissani ja huomaan että olen edelleen sama ihminen kuin lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Se on pelottavaa. 


Lainatut tekstit käsittelevät hyvinkin paljon tavoistani poiketen onnellisuutta. Samaistun niihin sillä tasolla, että tajusin muutamia kuukausia sitten olevani oikeasti ihan onnellinen ihminen. Tiedättekö kun joku asia vain iskee tajuntaan? Mulla se iski yhtä kovaa kuin rankkasade rummuttaa kattoja. 

Jotkut voisivat olla onnettomia ollessaan yksin, jotkut eivät välttämättä ikinä uskalla astua kotinsa ulkopuolelle ilman toisen ihmisen jalkoja vierellään. Mun elämäni tähän asti parhaimpia päätöksiä oli lähteä yksin suomen rajojen ulkopuolelle. Enkä oikeastaan ymmärrä miksen ole tehnyt sitä koskaan aikaisemmin. Matkustinhan mä jo parivuotiaana oksennuspussi kainalossa yksin toiseen kaupunkiin bussilla. Eikä mua varmaan silloinkaan pelottanut. 

Olen itseasiassa onnellisimmallani kun lyön oven takanani kiinni ja astun virran vietäväksi. Oli se virta sitten pyörä tai lentokone. Yksi parhaimpia asioita maailmassa on vain katsoa ohitse kiitäviä maisemia. Olla itse osana niitä. Maisemat ympärillä saattavat vaihtua, mutta niiden seassa kulkeva pysyy aina samana. 

Puspus. 

What if I fall? Oh, my darling, what if you fly?

"Katsoessaan itseään peilistä, raadeltuaan oman ruumiinsa, Ariana otti viimeisen puhtaan peilinsirpaleen ja heitti sen alhaalla virtaavaan jokeen.

Viimeinen sirpale oli Ariana itse."

"The problem is that I hate you."

"That sounds like the beginning of a love story. Not the end of one."

Istun junassa matkalla helsinkiin. Kahden viikon päästä istun lentokoneessa kohti jotain muuta. Yksin. Ajatus on sinänsä ihan tuttu, koska olen jo pienestä pitäen matkustanut itsekseni kaikkialle. Se ei pelota. Se tuntuu itseasiassa vain vähän jännittävältä. Jännittävän lisäksi täysin normaalilta.

En tiedä miksi mä en ole aiemmin tajunnut lähteä vain omat ajatukset seuranani. Oonhan mä jo ikuisuuden vaellellut ympäriinsä itsekseni. Teininäkin lähdin monta kertaa viikossa vanhempieni työhuoneelle ihan vain olemaan yksin. Ei kai sillä maalla ole niin väliä. Kivempi kai hypätä kohti tuntematonta, vaikka kaupunki ihan suhteellisen tuttu onkin.

Ehkä tämä ajatus on hiljaa kehittynyt jossain mielen pohjamudissa. Ehkä se vaati sen melkein 25 vuotta valmistuakseen.Ehkä mä nyt olen valmis ottamaan sen askeleen.

Jos kaikki menee hyvin, niin mä lennän pian kaikkialle sekä parhaimman että huonoimman seuran kanssa, jota voin tästä koko maailmasta löytää. Toivotaan vain sitä parhainta. Ihanaa tiistaita kaikille!

God, you're hot. Now go away

Tiedättekö sen kun iskee asuntokateus? En minäkään ennen kuin tutustuin vanhempiini. Omassa kodissani olen jo ihan sinut sen kanssa, että mun lattiat edustaa väriä josta en millään tasolla oikeastaan pidä. Inhosin niitä aluksi, mutta kai ne nykyään on jo ihan jees. Itseasiassa ihan tosi jees. Siltikin iskee jäätävä katkeruus siihen, että voi miksi mun lattiat ei voi olla mustat? Tai edes harmaat! Jotain vaaleaa väriä.

Mä en myöskään pidä vaaleasta sisustuksesta, mutta kyllä se lattiassa tasapainoittaisi vähän mun tummaa makua. Toisaalta tämäkin lattiaa kohtaan oleva ahdistus iskee pintaan vain silloin kun on pimeää. Ja sitähän on ollut viimeiset puoli vuotta ainakin. Ehkä mä nyt alan pärjäämään taas sen hetken kun ulkonakin on jo valoisampaa.

Joskus muutama vuosi sitten vannoin, että en enää ikinä muuta yhtä valoisaan kämppään missä silloin asuin. Mutta kyllä mua nyt vähän suoraan sanoen vituttaa tuo ainainen pimeyskin. Puut on kivoja ja luo omaa tunnelmaansa, mutta onko sellaisen pakko kasvaa just mun keittiön ikkunan edessä?

YOU USE A GLASS MIRROR TO SEE YOUR FACE; YOU USE WORKS OF ART TO SEE YOUR SOUL

En ole päätynyt kuuntelemaan hengellistä kanavaa siksi, että tiedän minulta odotettavan sitä. En kuuntele sitä myöskään siksi, että tuntisin itseni puhtaammaksi. Jos kuitenkin koen jonkinlaisen valaistumisen, toivotan sen syvästi tervetulleeksi. Sillä se mitä sinulle annetaan on otettava vastaan. Ja se mitä sinulta otetaan, on annettava pois.

Olen yrittänyt tutkia itseäni jo kauan, löytämättä kuitenkaan mitään järkevää. Olo on kuin aarretta etsivällä. Kartta on kyllä täysin oikea, mutta se ei vain koskaan johda perille. En tiedä elänkö vaikka hengitän.

Luulin tietäväni kaiken, olevani oikeassa. Mutta jos jotain olen oppinut tästä elämästä, niin sen, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Eivät edes kasvot. Ja vaikka näkisitkin kaiken edessäsi, ei sekään ole välttämättä puhdas totuus. Elämä on hyvin karulla tavalla kaunis, aivan kuin on jokainen yksilökin. Aivan kuten jokainen peilikuva.

Istun ikkunan äärellä kuuntelemassa vaimealla puheella varustettua radiokanavaa. Vaikka taajuus on oikea, on sen signaali kuitenkin heikko. Puhe kertoo asiasta, Jumalasta, johon en enää usko. Haluaisin kyllä yhä olla se pellavamekossa pyhäkoulua käyvä tyttö, mutta vaikka ajatuksena se olisikin läheinen, on todellisuus silti jo kauan sitten hylännyt sen. En ole vuosiin ollut enää se sama ihminen, enkä tiedä palaudunko koskaan ennalleen.

Minulle on tulossa tänään vieras. En tiedä kuka se on, sillä en tiedä että ketään olisi enää jäljellä.