Huomenna on jo helmikuu. Huomenna pitäisi saapua lumikaaos. Huomenna myöskin poistun maasta lentokoneen siivillä.
Toivon kovasti että se myrsky on yhtä laimea kuin aina ennenkin. Yleensä ne ovat pahimpia silloin, kun niistä ei erikseen mainita sen ihmeempiä. Odotan myös helmikuuni alkavan lupaavasti ja ihanasti, vaikka mun suurimmat odotukset tulevan matkan suhteen menivätkin hyvin pahasti pieleen.
Kai sitä ihminen osaa keksiä muutakin koettavaa ja niellä pettymyksensä. Kerta toisensa jälkeen. Aina uudestaan ja uudelleen. Joka saatanan kerta.
No mutta pikainen reissu kahteen uuteen paikkaan yhden vanhan ja turvallisen lisäksi. Kai siitä jotain muisteltavaa irti saa, vaikka mitään siitä, mitä odotti, ei silmät tule näkemään. Eivät ainakaan juuri tänä kyseisenä helmikuuna.
Ehkä ensi vuonna. Ehkä viiden vuoden päästä. Ehkä ei milloinkaan.
Nähdään, Englanti. Olet joka tapauksessa paras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
We're all going to die, all of us, what a circus?