Joskus sitä toivoisi, että muisti vain pysyisi katki. Jossakin tavoittamattomissa. Jotenkin niin, että muiden sanoihin olisi vain pakko luottaa. Mutta jopa yksi välähdys pystyy kumoamaan ihan kaiken.
On hankalampaa elää kalvavassa ymmärtämättömyydessä kuin yhdessä totuudessa. Tarinoita on muutama ja niiden lisäksi se ihan oma. Mulle riitti yksi muistikuva. Ja se muistikuva vain ja ainoastaan ahdistaa. Joistakin asioista tulee aika arvoton olo.
Ja se olo on kuin kiertopalkinnolla. Ainoa erotus on se, että sitä kiertopalkintoa ei ole edes olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
We're all going to die, all of us, what a circus?