maanantai 23. tammikuuta 2017

Although, you know, fun fact: mice don't actually like cheese


Mitä kaikkea ihminen voi muka saada vuoden aikana aikaan? Mun mielestä ei yhtään mitään. Mä en ainakaan saa. Tämä tammikuu nyt on mennyt enemmän tai vähemmän humalassa ja nukkuessa, mutta jos helmikuusta aloittaisi vasta kunnolla sen uuden vuoden? Luulen, että teen juurikin niin.

Itseasiassa voidaan sopia että se vuosi alkoi Dublinista, jossa olin noin viikko sitten. Dublin oli ihana. Aivan kuin Lontoo, mutta ei kuitenkaan. Fyysisesti aivan täysin, mutta henkisellä tasolla sanoisin että rakastan irlantilaisia. Rakastuin myös Francis Baconin studion sekasortoon. Eniten ehkä kuitenkin Dublinin pubikulttuuriin. Kaupungin helppous oli myös aika kiva. Kivoja olivat tosin myös muutamat ihmiset siellä mun matkani varrella. Se oli itseasiassa oikein hyvä aloitus tälle vuodelle.

Tänä vuonna aion myös lukea paljon kirjoja ja kirjoittaa omia. Aion myöskin maalata taulun, koska mun isä ei suostu sitä mulle tekemään. Toisaalta ymmärrän täysin. Muakin ärsyttää, jos joku yrittää määräillä tarkasti että mitä mun pitäisi tehdä. Mä otan kuvia nyt tästä omasta naamasta pelkästään, kiitos vain vinkistä, mutta ei tällä kertaa. Eikä ehkä muillakaan kerroilla. Maalaan siis kuolleet lintuni aivan itse.

Jossain vaiheessa viime vuotta mua myös vähän ahdisti mun tavaroiden määrä. Eipä ahdista enää. Siispä lupaan, että tänä vuonna aion hankkia ainakin tuplasti lisää romua noiden jo olemassa olevien rinnalle! Haluan ainakin vanhan kirjoituskoneen ja radion ja kuolleita eläimiä. Haluan myös lentolippuja ja poikaystävän.

Haluan takaisin kotiin. Ja pohjanmaalle. Ja syödä mun pikkuveljen kanssa sipsejä olkkarin sohvalla ja oman henkilökohtaisen avustajan kodin siisteydestä huolehtimiseen. Haluan että joku muu tulee leikkaamaan tuon kanin kynnet. Haluaisin että en olisi niin saatanan laiska.

Onneksi mun haluamiset on asioita, joihin ei vaadita sugardaddya tai voittoa ässäarvasta. Niihin vaaditaan tuon viimeisen kohdan kumoaminen ja itseään niskasta kiinni ottaminen. Peace and love yms moikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

We're all going to die, all of us, what a circus?