sunnuntai 6. marraskuuta 2016

and it's the same Sunday


- Lontoo syyskuu 2016

Muistan huhtikuisen reissuni näistä kuvista, koska jostain syystä päädyin valehtelematta ainakin neljä kertaa päivässä liverpool streetin asemalle. Ilman että oikeastaan edes halusin sinne. Tai ilman, että siihen oli minkäänlaista tarvetta. Voi olla että se majapaikka vaikutti asiaan, sillä kyllä mä kesäkuussakin päädyin jatkuvasti oxford streetille (sekä russel squarelle), enkä edes pidä koko kadusta erityisemmin. Syyskuussa majailinkin crystal palacessa ja poukkoilin siellä sun täällä, päätymättä mihinkään sitä yhtä kertaa enempää. Siihenkin saattoi hotellin sijainti vaikuttaa omalta osaltaan. Crystal palace kun on ihan järjettömällä korkeudella eikä niitä mäkiä tee kovinkaan paljon mieli talsia muuta kuin välttämättömän pakon edessä. Heh.

Ja vaikka näissä kuvissa ei kyseisestä alueesta ole tietoakaan, niin pakko sanoa että yhtä paljon kettuja siellä oli kuin joskus kuusi vuotta sitten! Odotin innolla aamuisessa sumussa kulkemista pienten oranssien viipottajien kulkiessa ympärillä. Ja niin ne tosiaan kulkivatkin. Yksikin vain istui hotellini edessä odottamassa aamun varhaista kulkijaa. Olen ihan varma että se odotti mua. Sen oli pakko.

1 kommentti:

We're all going to die, all of us, what a circus?