tiistai 12. tammikuuta 2016

So, please, one swift stab straight through the heart. Let's get this over with



Päätin että nyt on aika uusien tarinoiden. Uusien tuulien ja mitä näitä nyt onkaan. Kliseiset "new year new me" -jutut ja sitä rataa. Mua todennäköisesti ahdisti edellisessä blogissa sen sekalaisuus ja liian monen vuoden takainen elämä samassa paikassa. Parempi aloittaa silloin vain kokonaan alusta. Sekä oman itsensä että virtuaalisen minän kanssa.

Nyt kun olen saanut vihdoin tämän asuintilanikin näyttämään siltä, ettei täältä puutu oikeastaan mitään (terveisiä vaan tori.fille, you're totally my best friend), voin keskittyä vähän muihinkin aiheisiin. Aion esimerkiksi hyvästellä sänkyni kanssa vietetyt vuorokaudet ja alkaa lämmittelemään kaltoinkohdeltua sohvaani paremmin. Aion ehkä luopua muutamasta matosta. Lupaan ehkä jopa pestä pyykkiä useammin.

Voisin opetella käyttämään rahaa ja kaikkea muuta yhtä tylsää.

Jos mä olisin normaali ihminen niin aloittaisin tämänkin alun ihan eri tavalla. "Moi mä oon Rosetta 24 vee ja asun puutalossa. Mä en käy ikinä kaupoissa mutta mulla on ainakin kuorma-autollinen vaatteita. Omistan reilusti yli 20 mattoa ja mun seinillä on viis jeesusta. Kiva kun luitte. Nähdään taas huomenna (ehkä kuukauden päästä)!". Ainiin ja keräilen raamattuja.

Mä en vieläkään tiedä täysin tarkkaan mitä mä tulevaisuudelta haluan. Tai kyllä mä tiedän. On vain eri asia lähteä toteuttamaan sataa pientä erilaista ajatusta. Olisi helpompi jos olisi vain se yksi suunta jota haluaa lähteä kulkemaan, mutta kun niitä on miljoona. Olen yrittänyt miettiä ratkaisua, joka punoisi niistä jokaisen kiinni toisiinsa, mutta ei sellaista löydy. Taidan olla vain paha haihattelija ja aikakin kulkee aivan liian nopeasti. Mun piti omien päätösten mukaan mennä naimisiinkin 23-vuotiaana, mutta tässä mä yhä oon. Ilman sormusta ja ilman häitä. Ja tämä on se asia josta jaksan valittaa ihan jokaiselle. Suurimmalta osin kaikki on varmaan siis ihan hyvin, jos suurin ongelma pään sisällä on se, että haluaa naimisiin. Kaikki ei ymmärrä ja jotkut taas vähän liiankin hyvin.

Otan kosintahakemuksia vastaan.

Mutta hei, kiva jos löydätte tänne. Tänä vuonna asiat nimittäin tulevat muuttumaan ja aion päivittää jokaisen onnistumisen eri osa-alueiden saralta tähän paikkaan. Joka kerta kun listasta on vedetty yli jo vuosia mietitty kohta, olen hieman vapaampi. Puspus.

2 kommenttia:

We're all going to die, all of us, what a circus?