IT IS THE DARKEST NIGHTS THAT PREPARE THE GREATEST DAWNS

Kynttilät palaa. Lihapata kypsyy uunissa. Ulkona on pimeä ja kylmä. Joka puolella silti niin kaunista. Istun lattialla lukemassa kirjaa ja juomassa kahvia. Raskas päivä takana. Töiden jälkeen pesty pyykkiä ja siivottu asunto puhtaaksi. Villasukat jalassa viltin sisässä. Ainoa mikä pitää paikkansa on villasukat.

Luulin joskus että musta ei ikinä tule ihan perinteistä ihmistä. Sellaista supertylsää joka odottaa kaikkein eniten sitä, että pääsee kotiin tekemään ruokaa ja istumaan sohvalle television ääreen. Telkkariahan mulla ei ole, mutta voin vannoa että olen kerran jos toisenkin muutaman kuluvan vuoden aikana haaveillut sellaisesta. Miten ihanaa olisikaan vain tuijottaa ruutua josta ei tule yhtään mitään. Koska se ei yhtään mitään on joskus juuri se parhain asia.

Ajattelin että olen tyyppi joka kiertää taidegallerioissa ja juo kahvia iltamyöhään kavereidensa kanssa kaupungilla. Sellainen tyyppi, joka ei odota lauantai-illan saunavuoroa ja leivo sämpylöitä. Olen saattanut olla hyvinkin väärässä itseni suhteen. Ainahan mä oon nimittäin ollut ihan järjettömän paha kotiin piiloutuja, joka kaipaa yksinoloa loputtomiin. Eikä todennäköisesti edes kyllästyisi siihen ikinä. Mutta nyt mä kaipaan sitä yksinoloa myös jonkun toisen kanssa!

Tiedättehän? Onhan se kiva välillä joo harrastaa vähän erikoisempaa toimintaa (ne taideänäyttelyt), mutta kyllä mä silti eniten nautin siitä peiton sisässä olemisesta yksin tai yhdessä. Tai siis. Kyllä mua ärsyttää vaan maata x-asennossa sängyssä tai lattialla, mutta ei mua haittais kyllä yhtään tehdä aamupalaa jonkun kanssa. Tai käydä ateneumissa. Apua. Nämä alkaa taas olemaan niitä hetkiä kun aivotoiminta vetää itsensä off-asentoon. En tiedä enää että mistä edes yritän puhua. Tiedättekö kun telkkariin tuli ennen vanhaan sitä lumisadetta. Mun pää on nyt sen näköinen.

Kuvat on otettu jokin aika sitten erästä tapahtumaa varten. Siinä vaiheessa kun piirsin liidulla ympyrää lattiaan ja pidin kynttelikköä kädessä niin toivoin hyvin paljon ja hartaasti ettei kukaan satu katsomaan ikkunastani sisälle. Voin kertoa että jos mulla on yhtä pahoja kyttääjiä naapureina mitä mä itse olen, niin musta on muodostunut varmasti aika sekopäinen kuva. Mutta inspiraatiothan ovat parhaimpia toteutettuina, eikö?

Puspus!

Ps. Tässä ei ollut yhtään mitään järkeä.