keskiviikko 17. elokuuta 2016

Yeah, I got that from your 600 voicemails


Lupasin itselleni viisi kohdetta ja maata tämän vuoden päivien sisällä. Tähän mennessä olen ollut lontoossa kaksi kertaa, ensi kuussa kolmannen. Bussiliput löytyy myös edinburghiin ja toiset lentoliput kööpenhaminaan. Edinburghissa en ole koskaan ollut, lontoossa useimmiten ja kööpenhaminassakin jo kerran aiemmin. Skotlanti ja tanska tulevat listan jatkoksi, mutta onhan tässä aikaa vielä muutamia kuukausia jäljellä.

Mulla on hyvin vahva tunne siitä, että tämä vuosi tulee olemaan juurikin se muutosten vuosi, jota olen jo pitkään odottanut. Se, jolloin palaset loksahtavat tiukasti kiinni toisiinsa ja kävely kaduilla ei ole enää unenomaista, ihan kuin ei tietäisi missä olisi. Alan löytämään paikkaani tässä elämässä ja se tuntuu pitkästä aikaa täysin oikealta.

Mun matkakalenteri alkoi tammikuusta, mutta normaalisti elämä alkaa uudestaan vasta syksyllä. Syksy, I love you.

tiistai 16. elokuuta 2016

I have two liters of soccer mom in the fridge


Mun viime viikonloppu oli vähän eri luokkaa kuin yleensä. Normaalisti vietän sen krapulassa tai jossain muualla päin suomea rauhoittumassa. Nyt olin koko viikonlopun töissä ja leikin kuoleman väsyneenä verellä. Edelleen mietin aina silloin tällöin ikkunalaudalla istuessa että pidetäänköhän mua sinä pimahtaneena naapurina josta supistaan yhteisissä illanvietoissa. Muistan vieläkin vuosien takaisen päätöstyöni. Kuvasin raamatussa ollutta karua raiskaustarinaa julkisella paikalla pusikossa reidet verta vuotaen. Ihan kenen tahansa nähtävillä. Ja aika moni näkikin. Ja aika monen ilmettä en pystynyt edes tulkitsemaan. Ei varmaan mikään normaalein näky koiran kanssa lenkillä oltaessa.

Mun kaveri tuli yksi kerta siihen tulokseen, että oon ihan saatanan outo ja alan pikkuhiljaa kallistumaan siihen suuntaan itsekin. Ihanaa tiistai-iltaa!