We'll always have Paris

- Pariisi syyskuu 2015

Next stop: mind the gap

No, thank you. You're back on Bambi blood, and I'm the big bad-ass brother again. All is right in the world

Nämä ovat taas niitä hetkiä kun tuijotan seinään ilman mitään asiaa. Välillä vilkaisen näppäimistöä, mutta ainoa asia jota mietin, on se, että miten tyhjiä ajatukset välillä ovatkaan. Värittömiä ovat sanat pään sisässä ja väritön on taivas.

Käyn keittämässä lisää kahvia.

There's no such thing as a bad idea. Only poorly executed awesome ones

"The problem is that I hate you."

"That sounds like the beginning of a love story. Not the end of one."

Istun junassa matkalla helsinkiin. Kahden viikon päästä istun lentokoneessa kohti jotain muuta. Yksin. Ajatus on sinänsä ihan tuttu, koska olen jo pienestä pitäen matkustanut itsekseni kaikkialle. Se ei pelota. Se tuntuu itseasiassa vain vähän jännittävältä. Jännittävän lisäksi täysin normaalilta.

En tiedä miksi mä en ole aiemmin tajunnut lähteä vain omat ajatukset seuranani. Oonhan mä jo ikuisuuden vaellellut ympäriinsä itsekseni. Teininäkin lähdin monta kertaa viikossa vanhempieni työhuoneelle ihan vain olemaan yksin. Ei kai sillä maalla ole niin väliä. Kivempi kai hypätä kohti tuntematonta, vaikka kaupunki ihan suhteellisen tuttu onkin.

Ehkä tämä ajatus on hiljaa kehittynyt jossain mielen pohjamudissa. Ehkä se vaati sen melkein 25 vuotta valmistuakseen.Ehkä mä nyt olen valmis ottamaan sen askeleen.

Jos kaikki menee hyvin, niin mä lennän pian kaikkialle sekä parhaimman että huonoimman seuran kanssa, jota voin tästä koko maailmasta löytää. Toivotaan vain sitä parhainta. Ihanaa tiistaita kaikille!

Right. I forgot I was speaking to a psychotic mind that snaps and kills people impulsively

Näytän vähän kennyltä. Tai siltä että mulla olis kaulatuki.

Isn't killing cute defenseless animals the first step to serial killer?

Eilen oli täysin kevät. Tänäänkin näyttäisi olevan.

Tuolla pellolla oli myös ihan kamalaa. Silmät vuosi, nenä vuosi, hiukset lensi koko ajan naamalla, vaatteet ei pysynyt päällä, eteensä ei nähnyt, toinen saapas päästi vedet sisään ja villasukka oli litimärkä. Upposin mutaan. Oikeastaan siellä oli ihan siistiäkin.

Ainakin oli kaunista. Mitä nyt silloin tällöin sen yhden sekunnin näki ympärilleen kun tuuli heitti hiukset toiseen suuntaan.

Olen myöskin ihan iloinen tämän viikon kolmesta sunnuntaista peräkkäin, vaikka tänään onkin sen viimeisen vuoro. Sunnuntai on maailman paras päivä.

"They say it's the last song. They don't know us, you see. It's only the last song if we let it be."

- Pariisi syyskuu 2015

I don't trust myself around anyone. I'm bad. I do bad things. I kill people. Don't be afraid. You're ok

Tässä on sohva joka mun on pakko saada. Voisiko omaan äitiin asentaa jonkun katkaisimen, jonka avulla sen saisi yhtäkkiä vihaamaan kyseistä huonekalua? Kytkisin sen samantien päälle.

God, you're hot. Now go away

Tiedättekö sen kun iskee asuntokateus? En minäkään ennen kuin tutustuin vanhempiini. Omassa kodissani olen jo ihan sinut sen kanssa, että mun lattiat edustaa väriä josta en millään tasolla oikeastaan pidä. Inhosin niitä aluksi, mutta kai ne nykyään on jo ihan jees. Itseasiassa ihan tosi jees. Siltikin iskee jäätävä katkeruus siihen, että voi miksi mun lattiat ei voi olla mustat? Tai edes harmaat! Jotain vaaleaa väriä.

Mä en myöskään pidä vaaleasta sisustuksesta, mutta kyllä se lattiassa tasapainoittaisi vähän mun tummaa makua. Toisaalta tämäkin lattiaa kohtaan oleva ahdistus iskee pintaan vain silloin kun on pimeää. Ja sitähän on ollut viimeiset puoli vuotta ainakin. Ehkä mä nyt alan pärjäämään taas sen hetken kun ulkonakin on jo valoisampaa.

Joskus muutama vuosi sitten vannoin, että en enää ikinä muuta yhtä valoisaan kämppään missä silloin asuin. Mutta kyllä mua nyt vähän suoraan sanoen vituttaa tuo ainainen pimeyskin. Puut on kivoja ja luo omaa tunnelmaansa, mutta onko sellaisen pakko kasvaa just mun keittiön ikkunan edessä?

"My wallpaper and I are fighting a duel to the death. One or other of us has got to go."

- Pariisi syyskuu 2015

(Père-Lachaise)